Sanna Markkanen

Leppävirran Virin ampumahiihtäjiä edustava Sanna on Suomen Ampumahiihtoliiton A-maajoukkueen valmennusryhmässä 2014–2015

.

.

12.10.2013

Syksyiset terveiset Ramsausta!

Ihan ensimmäiseksi täytynee mainita, että tämä itsestäni kirjoittaminen ei oikein ole kyllä minun juttu! J Tämänkin jutun kirjoittamista olen työstänyt jo useamman kuukauden ajan, mutta aina olen onnistunut siirtämään sen aloitusta tuonnemmaksi.. Mutta nytpä päätin näin talven ja kisakauden lähestyessä tehdä ”rästihommia” pois, jotta voin aloittaa kisakauden puhtain mielin. 

Lähdetäänpä siitä liikkeelle, että minut valittiin täksi kaudeksi takaisin A-maajoukkueeseen vuoden tauon jälkeen. Olen taas saanut harjoitella kovassa seurassa, kovassa maastossa ja ennen kaikkea kovaa! ;) Kesä alkoi kahdella viikon mittaisella Vuokatin leirillä. Jälkimmäinen niistä sisälsi minulla Aateli Raceen osallistumisen. Taas helle helli meitä oikein urakalla kisojen aikaan, mutta niin vain maaliin selvittiin ja vieläpä voisin sano, että kunnialla.

Elokuussa olimme Otepäässä pari viikkoa. Se leiri meni osaltani totaalisesti pieleen sairastelun takia. En edes halua muistella montako päivää leiristä vietin kuumeessa sängyn pohjalla, mutta ainakin se jäi elävästi mieleen, että aika tuntui pitkälle!! Ja saatoin olla ehkä hieman kiukkuinen.. Ainakin ne, minulle lähimmät ihmiset saattoivat kokea turhautumiseni nahkoissaan! ;) MUTTA muutama valittamista minulla ei olekaan treenien osalta. Tovi meni kuntoutuessa sairastelujen jälkeen, mutta nyt taas meno maittaa ja tossu liikkuu.

Syyskuussa olimme kaksi viikkoa Obertilliachissa ja siellä sai taas vetää keuhkoihin hieman vähempihappista ilmaa. Vaelluksilla kävimme parhaillaan lähellä 3000m korkeuksia. Ja tänä vuonna pystyin välttämään myös ne lammaskolarit rullilla, jos joku sattuu vielä muistelemaan parin vuoden takaisia Obertilliachin leirin saavutuksiani! ;)

Ja nyt olen täällä Ramsaussa. Kelit eivät ole olleet ihan ne parhaimmat mahdolliset, mutta olemme silti saaneet tehtyä ohjelmanmukaiset treenit tämän aamun jäätiköllä hiihtoa lukuun ottamatta. Hissiasemalle mentyämme totesimme, että jäätiköllä puhaltaa napakka 100km/h tuuli. Siinä treenihaluja täynnä oleva urheilija miettii, että kannattaakohan jäätikölle mennä vai ei. Jos siellä kuitenkin pystyisi hiihtämään kun hissikin sentään vielä kulkee..? No onneksi jollakin leikkasi se lanttu edes sen verran, että pystyi ääneen sanomaan sanan EI. Päätimme sitten hiihdellä perinteisen rullilla Pirnbergistä hissiasemalle. Nousua kertyi 1010m laskua 50m ja aikaa saatiin kulutettua 2h15min. Eli eiköhän sekin ollut ihan kehittävä treeni. Ja päätös harjoituksen vaihtamisesta oikea, sillä treenin lopuksi jäätiköllä puhalsi 120km/h tuuli. Eihän se 120km/h kovalle vauhdille tunnu minun sitikkani huippunopeutena, mutta suksilla liikuttaessa voi mieli muuttua! ;)

Elikkäs kaiken kaikkiaan kesä on ollut osaltani varsin onnistunut. Meno on maittanut ja testituloksetkin kertovat, että askeleita on otettu. Vieläpä sinne oikeaan suuntaan! :D  Kisakausi lähenee ja eletään tärkeitä aikoja talvella menestymistä silmällä pitäen. Kauden aikana harjoittelussa emme ole tehneet isoja muutoksia suuntaan tai toiseen, mutta ajatusmaailmaani olen pyrkinyt rustaamaan uuteen kuosiin. ”Urheilu ei ole kaikki kaikessa” on todella kulunut lausahdus, mutta myös paikkansa pitävä. Tänä kesänä olen käyttänyt vähemmän aikaa treeneistä murehtimiseen ja enemmän aikaa elämästä nauttimiseen. Toistaiseksi olen kokenut sen ihan toimivaksi ratkaisuksi ja voin suositella sitä myös muille! ;) Mutta kaikkea kunniaa tästä oivalluksesta en voi todellakaan ottaa itselleni! Kiitos siitä kuuluu valmentajalleni Mikalle, joka on uskaltanut sanoa asian ääneen minulle päin naamaa! Ja kiitos niille kaikille minulle läheisille ihmisille, jotka ovat antaneet elämääni sen sisällön josta voin iloita ja olla ylpeä! <3

-Sanna-

Heippa vaan!                                                                     15.9.12

Moikka taas kaikille!                                    2011

Syksy kääntyy talveksi ja kisakausi voidaan kai julistaa avatuksi, vaikkakin se tapahtui maastohiihdon puolella (tälläkin kertaa).. Kisasin reilu viikko sitten Vuokatissa Suomen cupin avauksessa. Lauantaina oli perinteisen sprintti ja sunnuntaina vapaan viesti. Vanhoja muistoja verestääkseni halusin kisata sprintissäkin, vaikka perinteisen harjoituksia ei ole ampumahiihtoon siirtymisen jälkeen tullut paljoa. Opettelemiseksihan se kisa sitten meni. Perinteisen potku oli kadoksissa ja suksi lipsui sen tähden luvattoman paljon. Ja pitihän sitä vielä erävaiheessa kaatuillakin. Mutta onneksi sunnuntaina päästiin taas tutuille vesille ja vapaan suksille. Meidän viesti alkoi loistavasti, kun Tanja (Kauppinen) teki hurjan hiihdon ja toi joukkueemme kärjessä vaihtoon. Siitä oli mukava lähteä omaa hiihtoa tekemään. Katja (Kainulainen) ankkuroi meidät kunnialla maalin ja sijoitus oli odotettua parempi, neljäs.

Kirjoittelen tätä juttua tutusta Vuokatista.  Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun pitäisi olla nyt Oloksella lumileirillä. Päätimme kuitenkin yhdessä A-maajoukkueen tyttöjen kanssa jäädä tänne Vuokattiin, sillä olosuhteet pohjoisessa eivät ole olleet häävit.

Olemme leirin aikana ennättäneet pitää yhden leirikisan ja toinen leirikisa olisi tulossa aivan leirin loppuun. Ne ovat erittäin hyviä treenejä minulle varsinkin ammunnan kannalta. Hiihto on tällä hetkellä ihan kohtalaisella mallilla. Makuu ammunta sujuu myös, mutta pystyn kanssa on vielä töitä jäljellä.

Ennen tätä Vuokatin leiriä ennätimme käydä liiton leirillä Ramsaussa. En ollut aikaisemmin käynyt Ramsaussa ja siksi odotin leiriä kovasti. Matkustukset menivät hyvin, ja paikan päällä kylässä, jossa majoituimme, odottivat aurinkoiset kesäkelit. Ensimmäinen hiihtolenkki ylhäällä jäätiköllä oli ihan kauhea. Hiihtolatu oli ihan jäässä, sillä lunta ei ollut satanut pitkään aikaan. Mietin ensikertalaisena, että tämänkö takia tänne tullaan. Onneksi minulle pian selvennettiin, että kelit ovat yleensä paremmat.

Viikonloppuun mennessä kelit muuttuivat radikaalisti. Vielä perjantaina iltapäivällä poltin käsivarteni auringossa, kun istuskelin parvekkeella. Seuraavana aamuna olikin jo lumi maassa. Niin ne kelit vaan muuttuvat tuolla vuoristossa. No nyt sitten hiihdettiin alhaalla muutama lenkki rullilla loskassa. Ylhäällä kelit taas paranivat huomattavasti. Muutamalla lenkillä tuuli oli napakkaa (50km/h), mutta loppu leiristä saimme hiihdellä jo hyvissä oloissa.

Sääukko ei suosinut meitä leirin aikana, mutta onneksi harjoitukset onnistuivat omalta kohdalta oikein mukavasti ja sen kautta hyvä tekemisen meininki säilyi koko leirin ajan. Oli kuitenkin kiva palata kotiin ja nauttimaan ansaituista lepopäivistä.

Ennen seuraavaa leiriä ennätin opiskella oman mittapuuni mukaan paljon! Se oli toisaalta kyllä ihan kivaa vaihtelua. Totesin kuitenkin, että 8-10tunnin koulupäivät eivät vain ole minun juttu. Vitsailinkin koulukavereilleni, että en minä muuten hiihtäisi, mutta se on hyvä tekosyy saada vapaata koulusta.. ;)

Mutta nyt siis on viimeinen leiri tältä kaudelta lopuillaan. Leirit ovat olleet todella mukavia ja tuoneet paljon lisämotivaatiota harjoitteluun. Toivotaan, että pääsen ensi vuonnakin porukkaan mukaan ja nauttimaan hyvästä treeniseurasta.

 Ensi viikonloppuna on vuorossa Kontiolahdella viralliset ampumahiihtokisat. Ne ovat samalla ensimmäiset Ibu-cupin katsastukset. Siten kisarumba saadaan jälleen pyörimään. Nyt vaan peukut pystyyn ja toivotaan, että kesän aherrus palkitaan kisakauden aikana!

 12.11.2011

Hei kaikki ampumahiihdon ystävät!                       5.10.2011

Kesä on nyt takana. Lehdet tippuvat puista ja kisakausi kolkuttelee pian ovella. Ajattelinkin hieman kertoa kuulumisia kuluneelta kesältä.

Olen ollut nyt ensimmäistä kautta A-maajoukkueen matkassa ja kuluneet kuukaudet ovat olleet niin sanotusti toiminnan täyteisiä. Vaikka leirejä on ollut suhteellisen tiuhaan tahtiin ja kesään on mahtunut ennen kaikkea paljon treenaamista, niin takana on myös yksi hauskimmista kesistä ikinä. Alkuun vähän jännitin, miten minut otetaan mukaan ”ammattilaisten” joukkoon, mutta vastaanotto on ollut erittäin lämpöinen. Joukkueessa on vallinnut todella hyvä tiimihenki, joka on tehnyt leireille lähdöstä helppoa ja itse reenaamisesta vieläkin helpompaa.

Kesän leireilyt aloitimme Ahvenanmaalta. Ahvenanmaa ja ampumahiihto? Alkuun kuulosti vähän oudolle yhdistelmälle, mutta harjoitusolosuhteet osoittautuivat yllättävän hyviksi. Ja lisäksi tulipa tutustuttua meidän autonomiseen saareemme. Pääsimme jopa kisaamaan ihan oikealla lumella. Todellisuudessa 25 asteen helteessä latu alkoi muistuttaa enemmän ihan tavallista pururataa ja hiihto suksilla juoksua..

Seuraava leiri oli hiihdon mekassa Vuokatissa. Leiri alkoi topakasti mattotestillä ja siitä jatkettiin suoraan Aateli raceen. Viikko oli hikinen, sillä taas lämpöä oli parhaimpina päivinä yli 30 astetta. Saldona oli kesän kovin reeniviikko ja aika väsynyt tyttö.

Sitten siirryttiin Saksan mantereelle ja tulevan talven MM-kisakentälle Ruhpoldingiin. Leiriolosuhteet olivat aivan huiput. Nuorelle urheilijalle oli pieni shokki, kun vaellukselle lähdettäessä ensimmäinen ”mäki” saattoi kestää 1,5 tuntia!

Ruhpoldingin jälkeen palasimme tuttua tutumpaankin Kontiolahteen. Ohjelmassa oli Ibu-cupin rullakisat. Huomasi, että kesän napakat treenijaksot olivat jättäneet jälkensä kroppaan ja meno suksilla oli vähän tahmeaa. Leirin jälkeen saikin vetää kevyttä treeniä pari viikkoa ja sen jälkeen suuntana oli...

...Obertilliach ja Itävalta. Totesin, että Ruhpolding oli ollut vain totuttelua mäkiseen maastoon. Valmennusjohtokin oli hieman ihmeissään, kun he eivät meinanneet löytää sopivan loivaa mäkeä meidän tehotreenille, joka oli suunniteltu tehtäväksi rullilla. ”Loivin” mäki olikin 14km pitkä ja nousi yhteensä yli kilometrin suoraan ylöspäin. Jouduin turvautumaan harjoituksen lopussa autokyytiin, jotta saavuttaisin huipun. Taisihan sitä muutama sissi kiivetä rullilla koko mäen... Leirin aikana tuli valloitettua muutama muukin vuoren huippu. Ja onnistuinhan tuota ajamaan lammaskolarinkin rullilla. Niin, lammaskolarin! Rullaradalle oli eksynyt lauma lampaita ja rullasuksissahan ei tunnetusti ole niitä jarruja, niin katsoin parhaaksi ajaa sitten päin lammasta. Todellisuudessa vauhtia oli jonkin verran ja onnettomuudessa olisi voinut käydä pahemminkin. Onneksi nyt selvittiin vain mustelmilla ja asfaltti-ihottumalla! Ja tulipahan testattua millaiset lääkäripalvelut löytyvät Itävallasta. Voin suositella! :) Viimeisenä iltapäivänä teimme vielä pitkän vaelluksen vuoristoon. Oli hienoa kiivetä pilvien yläpuolelle ja ihailla sieltä maisemia. Laitan niistä pari kuvaa teillekin katseltavaksi!