Virin nuoret Iisalmen SM-kisoissa

28.8.2017

Johannes kiihdyttää 200 metrin lähdössä iisalmen 16-17-vuotiaiden SM-kisoissa.
Johannes kiihdyttää 200 metrin lähdössä iisalmen 16-17-vuotiaiden SM-kisoissa.

Urheilijoita Iisalmen SM-kisoissa

Iisalmen Sankariniemen upea kunnostettu kenttä toimi 16-17-vuotiaiden SM-kilpailujen näyttämönä viikonloppuna. Viristä oli mukana viisi urheilijaa ja odotettua oli, että kisat ovat kaikissa lajeissa todella kovatasoiset. Kisojen kirkkain tähti taisi olla Samuel Purola, joka tänä vuonna on huikaissut kovilla ajoillaan pikamatkoilla juoksemalla mm. 100 metriä parhaimmillaan aikaan 10,31.

Viristä ensimmäisenä radalla esiintyi Valtteri Pennanen P16-sarjan 3000 metrillä. Valtteri opiskelee Vuokatin Urheilulukiossa ja satsaa täysillä hiihtolajeihin, mutta osallistuu aika ajoin juoksukilpailuihin. Valtterin tavoitteena oli juosta matka noin 9.30 loppuaikaan ja tavoite onnistui hyvin. Tasaisella vauhdinjaolla Valtteri juoksi hyvin pääjoukon letkassa pysyen ja sijoitukseksi tuli kahdeksas sija hyvällä 9.32,1 loppuajalla. 3000 metrin ylivoimainen voittaja oli Eemil Helander Jyväskylästä 8.42 ajallaan. Pronssi voitettiin noin 17 sekuntia Pennasta nopeammalla ajalla.

Juoksuradan toinen onnistuja oli Anssi Kuittinen M17-sarjan 800 metrillä. Ennakkoluulottomasti rakettina matkaan lähtenyt Anssi juoksi ensimmäisen kierroksen kovempaa kuin koskaan aiemmissa juoksuissaan tällä matkalla. Kierros meni Anssilta alle minuutin ja toisella kierroksella taistelu tuotti upean tuloksen kun ennätysajasta lohkesi pois peräti 3,5 sekuntia. Loppuaika oli hieno 2.06,96 ja sijoitus kovassa seurassa kymmenes. Hyvää venymistä molemmilta Virin juoksijoilta tämän tason kilpailuissa. Sm-kilpailut olivat myös karsintakilpailut tuleviin nuorten Ruotsi-Suomi maaotteluun, johon lajistaan kaksi parasta nimetään. 800 metrin voittajaksi juoksi Niklas Heikkilä Kuusankoskelta 1.55 ajalla.

T16-sarjan seiväshypyssä Viriltä oli mukana Tiia Mähönen. Aloituskorkeus 250 meni ensimmäisellä ja 265 ylittyi toisella yrityksellä, mutta sitten korkeudesta 280 riman päällä ollessaan Tiia sai kovan tällin taipuneesta rimasta päähänsä ja kisa harmillisesti päättyi siihen. Tiia sijoittui kilpailussa kuitenkin hienosti viidenneksi. Ennätys on tältä kaudelta elokuussa hypätty 290. Kilpailun voitti Porin Kiia Jullenmaa tuloksella 350.

Heittolajien puolella Aapo Loikkanen ylsi M17-sarjan kuulantyönnössä kahdeksanneksi. Aapon toisen kierroksen työntö kantoi ennätyksen tuntumaan 13,26 ja se oli aika lailla kunnon mukainen suoritus. Verryttelytyönnöissä nähtiin Aapolta 14 metrin tuntumaankin mennyt työntö, mutta kilpailussa ei aivan ennätykseen yltänyttä suoritusta tullut. Kahdeksan joukkoon pääseminen oli ihan kelpo suoritus kun edellisenä päivänä hieman flunssan vaivaamana kiekkokaari 37,80 jäi vain viisi senttiä jatkokierroksille pääsystä. Aapon sijoitus kiekossa oli yhdeksäs.

Johannes Harakka oli alkusuunnitelmien mukaan ilmoittautunut kolmeenkin lajiin, mutta selkävaivojen vuoksi seiväshyppy jouduttiin jättämään ohjelmasta pois. Pituushypyssä kilpailu oli askelmerkkien kanssa taistelua ja paras hyppykin 641 lähti kaukaa lankun takaa. Nappihypyllä ei olisi mikään ihme Johannekselta yltää 30 cm pitemmällekin meneviin hyppyihin. Sijoitus kilpailussa oli kahdeksas. Mitalisija otettiin 670 tuloksella ja voittaja hyppäsi 694.

Johanneksen toinen laji oli 200 metrin juoksu. Siinä tuli ennätys ajalla 23,81 ja sijoitus tässä lajissa oli 14. Tämänkin pikamatkan voitti Samuel Purola Oulun Pyrinnöstä ajalla 21,35.

Iisalmen Visa järjesti lähiseurojen kanssa hyvällä yhteistyöllä erinomaiset kisat yli 200 toimitsijan avulla. Perjantain ja lauantain alimmat lämpötilat kisojen aikaan kävivät 7 asteessa, mutta onneksi lauantai-iltapäivästä lähtien sää selkeni jonkin verran.